Torstaina treenattiin aamulla lyhyempi treeni koska illalla oli tiedossa "jamboree" USAa vastaan. Peli pelattiin AT&T Stadionilla. Lyhyesti; aivan huikeeta. Torstaina meillä ei ollut pukukoppeja ennen peliä joten teippaamiset ja muut piti hoitaa hotellilla. Mikäs siinä.. teipattiin Nanon kanssa pojat kuosiin uima-altaalla. Valoa sai näppärästi esim. kännykän taskulampulla. Kaikkea sitä pystyy tekemään kun vähän käyttää mielikuvitusta. Parasta torstaissa toki oli myös se että noin 10 minuuttia ennen lähtöä tuli palohälytys...
Ajoimme bussin suoraan stadionin alle. Siinä vaiheessa fiilis oli lähinnä odottava. Kun astuin stadionille kenttätasolle ajattelin vain että onhan tämä aikamoista. Lopulta istuin muutaman minuutin katsomossa penkillä ja itkuhan siinä vähän tuli. Tai liikutuksen kyyneleet. En yleensä ihan hirveän helposti tällaisista herkisty tai fiilistele mutta kyllä tämä oli aika huikea kokemus. Kuvia on sata ja yksi. Pääasiallisesti kaikissa väsynyt, itkenyt, nenänsäpolttanut hassu suomalainen :)
Pelin lopputulos meni jenkeille mutta sinällään peli ei ollut mitään hullua yliajoa tai runtua. Ihan normia jefua. Ja ei, ei ne nyt olleet "isoja ja vahvoja ja niitä on miljoona enemmän kuin meitä". Olihan siellä isompaa ja tuhdimpaa linjamiestä mutta ei mitään "WOW". Kyllä meidän reilu 205 cm linjapoika oli pisin.
Ilmakin viileni loppuviikkoa kohti, joten treeneissä sai pitää hupparia tiukemmin päällä. Onneksi vieläkin säästyttiin ihmeemmiltä vammoilta niin aina parempi.
Nyt on siis lauantai-iltapäivä kun tätä kirjoittelen ja peli jenkkejä vastaan loppui tuossa parisen tuntia sitten. Hieman tuli takkiin mutta peli oli todella, todella tasaista ja tiukkaa. Lopputuloshan ratkesi vasta aivan viimeisellä minuutilla.
Koitan päivitellä vielä tänään lisää. Nyt on oikeastaan takki niin tyhjä ettei tekstiäkään tule. Lähdetään varmaan vielä käymään Dallasissa tänään ja vähän tietysti shoppaamassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti