Kerran elämässä

Elämä on siitä hassua, että siitä ei oikein voi koskaan tietää mihin se kuljettaa. Minut se on nyt kuljettanut hyvien ihmisten, kannustavien sanojen ja muutaman teippirullan jälkeen IFAF World Teamin treenileirille Texasiin. Treenaaminen saa "kruununsa" tulevana lauantaina pelissä USAa vastaan heti aamusta. Peli pelataan eräällä kohtalaisen vaatimattomalla stadionilla nimeltään AT&T Stadium. Se sijaitsee tuossa kävelymatkan päässä. Turun Yläkentän kapasiteettiin verrattuna AT&T:n kapasiteetti on niinkin maltillinen kuin noin 80 000 -105 000 tyyppiä...

Cowboys-fanina tuo kierros stadionille oli tietysti pakko päästä tekemään ja eilen käytiin se tepastelemassa. Kävelymatka oli sen noin 20 minuuttia hotellilta ja stadioni näkyi edessä kokoajan. Sen todellinen koko kävi ilmi vasta kun oltiin hetki kierretty sisätiloissa. Siis todella.. I S O. Mitään vertauskuvaa sille ei voi antaa tai muutenkaan oikein kuvailla sitä, miltä siellä tuntui olla. Nähdä oikeasti tuo sininen tähti kentällä... maailman suurin HD-tasoinen näyttö..ja paljon muuta. Toki kävimme myös sekä cheerleadereiden pukuhuoneessa JA tietysti pelaajien. Oijoijoi, oli kyllä virne ylimmillään kun löysin #82 lokerikon :)
En ole missään vaiheessa oikein ajatellut, että kun peli pelataan tuolla stadionilla, niin tulen pääsemään alas kenttätasolle. Tuntuu niin utopistiselta olla jossain sellaisessa paikassa, jossa ne "telkkarista tutut" tyypit pyörii aina ja uudelleen. Minua ystävällisesti muistutettiin tästä tosiseikasta että "oletko ajatellut että olet lauantaina oikeesti tuolla?" ja rehellisesti sanottuna ensimmäisen kerran tuli vähän hassu olo. Olen sitä tässä nyt pyöritellyt enemmän ja vähemmän ja onhan se nyt ihan PIRUN SIISTIÄ! :D Ihmisenä olen vaan jotenkin niin kivikasvo että sisällä kyllä kuohuu mutta ulospäin yrittää olla sitten kovastikin rauhallinen.
Kierroksella opas kertoi, että joku nainen oli kysynyt että olisiko ollut mahdollista nähdä Jason Witten ilman paitaa pukukopissa. Hetken mietin että sanoinkohan itse jotain sellaista ääneen :)

 Illalla hotellille alkoi saapua pikkuhiljaa World Teamin pelaajia ja valmentajia, joten ilta meni tuota hässäkkää ihmetellessä. Lopulta käytiin vielä pienellä kävelyllä toiselle hotellille ja takaisin. Täällä ei tosiaan kyllä kukaan kävele; mihinkään. Tasan yksi ihminen tuli kävellen vastaan ja hänkin hieman laitamyötäisessä..

Tänään maanantaina kello soi aamulla heti 6.15. Hetki sosiaalisen median ja paikallisten sääuutisten ihmettelyä ja aamupalalle. Täällä on hirveä kuhina tuosta lumimyrskystä. Tuntuu että joka päivä on joku uusi myrskys tulossa (tai sitten se on se sama myrsky joka pyörii vaan nurkilla kokoajan) tai muu tilanne päällä. Olenkin todennut paremmaksi että NFL on kanavista paras varsinkin nyt kun Super Bowlia puffataan koko viikko.

Aamupalalla olikin säpinää kun laitetaan pelaajia, staffia ja muuta väkeä syömään, organisoimaan ja ihmettelemään. Välillä tuntuu että tuohon viimeiseen menee aikaa enemmän kuin tuohon keskimmäiseen mutta eiköhän se tästä reipastu lähipäivinä. Jossain vaiheessa kävi kyllä sen verran suomalaiseen hermoon, että pomppasin korokkeelle ja latelin vähän hoputusta ja aikataulua englanniksi jotta saatiin tilaa aikaiseksi. Hyvä tai huono; jotain ainakin tapahtui ;)

Päivän ihmetykset:
- Lääkemainokset telkkarissa. Jonain päivänä jäin kuuntelemaan kun mainostettiin jonkinlaista masennuslääkettä ja lempeä miesäänialkaa kysellä että "are you depressed..". Hetki meni miettiessä että mitäs täältä nyt tulee.
- Aamulla ihan pirun kylmä (no ehkä juuri ja juuri plussalla) ja päivällä polttaa nenänsä kentällä ja kiroaa kun ei ole shortseja...